Antti-Jussi Annilan esikoisohjaus Jadesoturi (2006) yhdistelee suomalaista ja kiinalaista mytologiaa. Asetelmat elokuvassa ovat vanhat tutut, joskin myös kliseiset, hyvän ja pahan ikuinen taistelu sekä yli vuosituhansien kulkeva, usein tuskaa tuottava rakkaus. Kuvauksesta välittyy ajoittain sekä suomalaisen luonnon että kiinalaisen elämäntavan mystiikka, mutta se jää parhaimmillaankin vain välähdykseksi siitä, mitä se olisi voinut olla. Jadesoturissa fantasia ja todellisuus yhdistyvät hämmentäväksi ja monin paikoin sekavaksi kokonaisuudeksi.

 

Kaiken keskipisteenä läpi aikojen on myyttisistäkin myyttisin keksintö, Sampo. Se saa elokuvassa ympärilleen kovin pahaenteisen hohteen. Elokuvan päähenkilö Kai on sekä muinaisessa Kiinassa että nykyajan Suomessa seppä, joka kohtalon johdatuksesta on valinnut saman ammatin kuin isänsä. Hän on samalla myös se valittu, jonka käskyjä Sampo tottelee. Elokuvan läpi kulkee onnettoman rakkauden punainen lanka, joka asettaa sepän pojan kovin epäkiitolliseen välittäjän asemaan hyvän ja pahan taistelussa. Oman kohtalonsa lisäksi sepän pojan käsissä on koko maailman kohtalo. Kaiken kaikkiaan sepän poika onkin kovin messiaaninen hahmo, eräänlainen uhrilammas, mutta kuitenkin kaikkine heikkouksineen ja hyveineen syvästi inhimillinen ihmisen poika, joka on joutunut asemaansa tahtomattaan. Elokuvan aikana katsoja joutuu kuitenkin useaan otteeseen kysymään itseltään, missä menee se raja, jonka jälkeen tappiot kasvavat palkintoa suuremmiksi ja onko mikään todella kaiken sen vaivan arvoista.

Myyttisen tarinan vaatimaa taianomaista tunnelmaa haetaan runomaisella kerronnalla, jossa on aineksia Kalevalan soljuvasta mitasta. Valitettavasti repliikit ovat kuitenkin kautta linjan niin kertakaikkisen koomisia, että haluttua vaikutelmaa ei aivan saavuteta, puhuttiinpa sitten suomea tai kiinaa. Välillä elokuva vaikuttaa suorastaan parodioivan itseään. Toisinaan repliikit ovat tarkoituksellisen koomisia, mutta luvattoman usein komiikka on tahatonta. Kömpelö dialogi myös vie katsojan huomiota pois juonesta ja vaikeuttaa tarinan seuraamista. Jos ei muuten, niin ainakin katsoja ääneen nauraessaan saattaa menettää olennaisen tärkeitä kohtia juonesta, mikä ei tietenkään alun perin ole ollut tarkoitus.  Elokuvan kiinalaiset henkilöt sentään kuitenkin puhuvat oikeasti kiinaa, mikä sinänsä on kiitettävää ja yrityksenä kunnianhimoinen.

Kuvauksen kautta Jadesoturissa haetaan tietynlaista suureellisuutta, mutta tässäkin onnistutaan vain ajoittain. Juuri, kun näyttää, että kerronta voisi päästä kunnolla käyntiin, jännite oudosti katkeaa ja katsojalta kestää aivan liian kauan päästä taas mukaan tarinan tunnelmaan. Ehkä odotetustikin elokuvan hienointa antia ovat näyttävät kung fu –kohtaukset, joiden takaa paistaa todellinen ammattitaito. Myös maisemakuvauksessa on hyviä hetkiä, mutta hienoja, luonnonkauniita kuvauspaikkoja olisi voitu hyödyntää vielä huomattavasti täysipainoisemmin kuin mihin elokuvassa oli päädytty. Lisäksi sekä leikkausta että kuvien rytmitystä olisi joissain kohti pitänyt ehdottomasti harkita tarkemmin, ja katkonaisten tunnelmakuvien asemasta olisi voitu tähdätä sulaviin, pitkiin ja kestäviin linjoihin, jotka olisivat rauhoittaneet kokonaisuutta ja tukeneet haluttua tunnelmaa huomattavasti lopputulosta paremmin. Tämä korostuu etenkin kiinaan sijoittuvissa kohtauksissa. Huonojen valintojen tuloksena on saatu aikaan kovin sekava kehitelmä, jonka kömpelyydet ja puutteet ovat sen verran silmiinpistäviä, että ne kumoavat useimmat elokuvan hyvät puolet ja vähentävät valitettavan paljon potentiaalisesti kauniin tarinan viehätystä. Myös tarinan kohokohta jää osittain toteutumatta, tai ainakaan se ei saavuta niitä eeppisiä mittasuhteita, joihin elokuvassa on selvästikin pyritty.

Jadesoturin päähenkilöllä on takanaan pitkä historia. Siksi luulisikin, että hahmo olisi ajan myötä kehittynyt monipuoliseksi ja kokonaiseksi, viisaaksi siten kuin vanhojen sielujen kaiken järjen mukaan kuuluisi olla. Kerronnan tavoin myös elokuvan henkilökehityksessä on kuitenkin vakavia puutteita. Henkilöhahmot jäävät näennäisestä syvällisyydestään huolimatta todella pinnallisiksi, ja sirpaleisten henkilökuvien vuoksi heidän edesottamuksistaan on katsojan yrityksistään huolimatta vaikea välittää. Lopulta jopa henkilöiden väliset rakkaustarinat tuntuvat täysin yhdentekeviltä, koska romanssien osapuolet ovat itsenäisinä kokonaisuuksina täysin keskeneräisiä.

Näyttelijöistä pääosan esittäjä Tommi Eronen selviää tehtävästään kunnialla, ja sekä hän että Krista Kosonen (Ronja) tuovat tervetulleen lisän suomalaisen elokuvan muuten lähes kivettyneeksi vakiintuneeseen tähtijoukkoon. Molemmat tekevät parhaansa heille annetun materiaalin kanssa ja onnistuvat osissaan ilahduttavan hyvin. Markku Peltola tuo sopivan demonisen vastavoiman Erosen esittämälle Kaille. Hän luottaa roolityössään Kaurismäenkin elokuvista tuttuun ja usein hyväksi havaittuun lakonisen rauhalliseen replikointiin ja onnistuu olemaan osassaan juuri sopivan salaperäinen, joskin myös hänen hahmonsa jää harmittavan epämääräiseksi. Kiinalaiset näyttelijät ovat osissaan luontevia ja tuovat tärkeän, ja suomalaisin silmin katsottuna eksoottisen lisän suomalaiseen näyttelijäkaartiin.

Kaiken kaikkiaan elokuvasta kokonaisuutena jää kovin viimeistelemätön vaikutelma. Näin kai käy silloin, kun yritetään lyhyessä ajassa kertoa liian monta tarinaa aivan liian laajasti. Kyseessä on epäilemättä ollut kunnianhimoinen projekti, mutta siinä on onnistuttu vain osittain. Positiivisesti ajatellen elokuva saattaa edes jossain määrin lisätä Suomen tunnettuutta maailmalla, mutta tämän teoksen ansiot tuskin vielä riittävät muuttamaan kansainvälisen yleisön kuvaa suomalaisesta elokuvasta. Yrityksenä Jadesoturi on ihailtavan rohkea. Toteutus vain ei yltänyt siihen suuruuteen, jota siltä olisi aihepiirin ja ennakko-odotusten perusteella toivonut.

~LadyAnnie~

**********

Tästä siis tuli kuin tulikin Soffaseuran ensimmäinen teksti. Nyt kaikki  vaan  lukemaan ja kirjoittamaan lisää tekstejä ja kommentteja.